kevätproosaa

Välillä ajattelen etten ole ollenkaan kevätihminen.

En minä tiedä miksi luulen niin. Kuitenkin jos katsoisin itseäni kuin kärpänen katosta, näkisin kuinka herään kevääseen. Puutarhakirjat ja harava esille; pää täynnä suunnitelmia ja toivoa; marraskuun pimeys jäänyt kauas taa.

Paitsi tänä vuonna en muistanut selailla puutarhakirjoja, haravointia hoidin vain sen verran kuin oli pakko, ja sitten siirryin pikaisesti lapiointivaiheeseen. Ihana ystäväni lapio. Ja toinenkin lapio, koska ensimmäisen sijaintia en välillä muista. Niin ja ne kaikki istutuslapiot, ja vielä kevyt alumiinilapio vaikka tuoreen multakasan siirtelyyn, ja sitten se yksi kummallinen lyhytvartinen lapio.

Lapion varressa mieli lepää.

Paitsi tietysti silloin, kun mieli kiitää suunnittelemassa kaikkia niitä puutarhapuuhia, joita voisi tehdä nyt jo heti kohta, jos vain ehtisi kaiken.

r a k k a u s

riitaa pitkästä rauhasta
aamu-uniselle annettua hiljaisuutta
kauniita sovun sanoja
keskustelua kestoaiheista
arvoa erilaisille mielipiteille
uuden uskaltamista
saunan puhdistamia mieliä

 

 

Runotorstain 314. haaste ”rakkaus”

lukossa

Itsensä on ensin hukattava
ennen kuin voi löytää
ja avata ruosteiset lukot.

 

 

Runotorstain 313. haaste on ”lukossa”.

hopeaa

Pakkasella muistaa nenäkarvojen olemassaolon.
Kuun loiste kuhmuisella hangella,
jos sitä edes hangeksi voi sanoa,
ja vielä viikko sitten istutettiin kukkasipuleita.
Koivujen ohuet oksat
hopeisena massana horisontissa.

Riittämättömyyttä ihan kaikesta ja koko ajan.
Lapselle ei riitä miljoonasosa vanhempien mielenkiinnosta
vaan siitä tulee rähinä.
Keskity siihen mitä teet.
Laske rimaa.
Ole läsnä.
Anna syliä ja haleja.
Vain aikaa ja rakkautta ei voi korvata muulla.

YK:n Lapsen oikeuksien päivänä 2013 keräsin ajatuksia MLL:n sivulta omiin tämän aamun fiiliksiin liittyen. Viimeksi osuin kirjoittamaan juuri lapsen oikeuksien päivänä neljä vuotta sitten Lapsen runon.

kaamos

kun olisikin supernainen
joka ratkaisisi kaikki ongelmat
nälänhädän, budjettien leikkaukset
ja likaiset ikkunat

vaivainen valonsäde
sammuu marraskuun tuuliin

Pitkästä aikaa taas runotorstaissa mukana, 303. haaste on ”kaamos”. Ja ensi viikolla haasteet muuttavat Bloggeriin.

aavistus

voisi ehkä kenties olla niin että aavistin
tai jossain tapauksessa mahdollisesti jopa tiesin
ei näistä irti pääse, esseistä ja muista
tehtävää toisensa perään ja aina viime tipassa
ikuisesti opiskelija

Runotorstain 297. haaste ”aavistus”

Tunnustan kulkevani mukavuusalueiden yli

Ylitän huomenna yhden mukavuusalueen. Pidän muutamalle ihmiselle koulutuksen, tosin aiheesta, jonka tunnen melko hyvin, vaikken ole ollutkaan viime kuukausina kovin aktiivinen: blogit ja blog(g)aaminen.

Kirjoitin viimeistä kalvoa ja etsin, millä kuvittaisin sen.

Blogosfääri. Blogistania. Blogistan. Blogiverse.

Blogimaailma on yhteisöllinen. Siellä voidaan tulla ystäviksi, vaikka ei olisi koskaan tavattukaan IRL. (In real life, siis oikeassa elämässä eikä vain virtuaalimaailmassa.) Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa.

 

Etsintäni kuljetti minut tunnustukseen, jonka on lähettänyt liikkeelle Katja Viherpiiperrystä-blogista. Tunnustuksen kaunis kuvitus on Katjan tyttären käsialaa.

Minulla on moniakin blogiystäviä, jotka ansaitsisivat tämän tunnustuksen, mutta yksi on niin ylitse muiden, että lähetän sen vain hänelle. SusuPetal jaksaa aina piipahtaessaan kirjoittaa jotakin, joka auttaa jaksamaan seuraavan etapin. Ole hyvä, Susu.

 

Kumman hiljaista

En yleensä ole hiljainen. Nyt olen ollut. Ihan muuten vaan.

Väsyinkö kirjoittamaan? Muita blogejakaan en ole lukenut, kun Google Readerin lakkaaminen tuli yhtäkkiä muutaman kuukauden varoitusajasta huolimatta. Sain jotenkin siirrettyä ainakin enimmät syötetilaukseni johonkin toiseen syötteenlukijaan mutta en edes muista sen nimeä, koska en ole käyttänyt sitä. Siis koska en ole muistanut käyttää sitä.

Työtä etsin, omaa paikkaani tässä maailmassa ihmettelen, lyhytkurssin käyneenä olen liiketoimintasuunnitelman viimeistelyä vailla valmis perustamaan yhden naisen yrityksen, koti on edelleen kaaoksessa.

Löytyisikö naiselle senkäranka ja selkärankaan ryhti sillä, että siivoaisi gradun jäljiltä kaaostuneen työpöytänsä?

Uurastusta, unelmia, unettomia öitä, ulappaa

Kevät meni jossain sumussa. Gradua, nilkan nyrjähdystä joka osoittautuikin murtumaksi, gradua, gradua, gradua ja nilkkaleikkausta, kun ei koipi konservatiivisella hoidolla parantunutkaan.

Eilinen palkitsi kevään aherruksen, kun kävin publiikissa noutamassa todistukseni. Samalla sain haettua painosta graduni (meidän laitoksella niitä ei tarvitse itse painattaa kansiin arvosteluvaiheessa vaan kukin sitten painattaa itselleen, jos painattaa).

Ajelehdin. Nilkkaleikkauksen suoma sairasloma näennäisesti lykkää päätöksien tekemistä mutta selailen silti välillä työpaikkasivuja ja mietin yrityskuvioita. Keski-ikäisen ja monta monituista kotiäitivuotta viettäneen ei ole helppoa työllistyä uudelle alalle.

Unelmoin mutta en tiedä ihan tarkalleen, mistä.