Välillä ajattelen etten ole ollenkaan kevätihminen.
En minä tiedä miksi luulen niin. Kuitenkin jos katsoisin itseäni kuin kärpänen katosta, näkisin kuinka herään kevääseen. Puutarhakirjat ja harava esille; pää täynnä suunnitelmia ja toivoa; marraskuun pimeys jäänyt kauas taa.
Paitsi tänä vuonna en muistanut selailla puutarhakirjoja, haravointia hoidin vain sen verran kuin oli pakko, ja sitten siirryin pikaisesti lapiointivaiheeseen. Ihana ystäväni lapio. Ja toinenkin lapio, koska ensimmäisen sijaintia en välillä muista. Niin ja ne kaikki istutuslapiot, ja vielä kevyt alumiinilapio vaikka tuoreen multakasan siirtelyyn, ja sitten se yksi kummallinen lyhytvartinen lapio.
Lapion varressa mieli lepää.
Paitsi tietysti silloin, kun mieli kiitää suunnittelemassa kaikkia niitä puutarhapuuhia, joita voisi tehdä nyt jo heti kohta, jos vain ehtisi kaiken.
Kyllä sinä selkesäti olet valon ihminen, nauti lapioista.
Itselläni ei ole mitään vastaavia tuntuja. Olen ollut kaverien seurassa, kun he ovat käyneet ostamassa taimia ja kukkia ja lapioita ja multaa ja auttanut istuttamaan, haravoimaan yms. Hmm, mielestäni se on aika pitkästyttävää puuhaa…ovathan kukat kauniita, mutta…
No, ei kaikesta voi innostua.
Mutta sinä, nauti täysillä!
Tunnut olevan kuvauksesta päätellen täysin kevätihminen. Puutarhatöiden kasnsa mieli saa levätä ja ajatus rönsyilee sinne tänne, tuonne. Kivaahan se on.