Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pinkkiä’

Kuopus ei sittenkään ole toivoton tapaus pinkkiprinsessahörhöilyn suhteen. Kun olimme eilen paikallisessa halpatavarakaupassa lamppu- ja paristo-ostoksilla, Kuopus iski silmänsä tarjousvaatehyllyn päässä roikkuvaan vaaleansini-tummansinisävyiseen Puuha-Pete-piposettiin ja totesi haluavansa sen. Piposetti sattui olemaan tarjouksessakin ja vain 2 e. Punaista kohti hakeutuvan tyttären äitinä minun oli kuitenkin pakko kaivaa tarjoustangosta esille vanhan roosan värinen Minnihiiripipo ja näyttää myös sitä Kuopukselle. Tyttö piti entistä tiukemmin kiinni Puuha-Petestään ja totesi ”se ei keepaa minulle, minä haluan tämän”.

Okei. Selväksi tuli.

Read Full Post »

Yksipuolinen värimaailma?

Huomasin jostain keskustelusta, että pinkki on nostettu puheenaiheeksi Britanniassa. Telegraphin siteeraaman Toxic Childhood -kirjan kirjoittajan Sue Palmerin mukaan on vaikeaa löytää yli kolmevuotiasta tyttöä, jolla ei olisi pakkomiellettä vaaleanpunaisesta väristä. Hänen mukaansa tyttöjä myös työnnetään puoliväkisin prinsessamuottiin ja aikuistumaan liian aikaisin. Edelleen Palmer toteaa, että tytöille on lähes mahdotonta löytää muun värisiä kuin vaaleanpunaisia vaatteita ja tavaroita. Näin siis ainakin Iso-Britanniassa.

Kun Esikoinen syntyi viisitoista ja puoli vuotta sitten, olin suorastaan allerginen vaaleanpunaiselle. ’Minun lapsiani ei sukupuolirooleihin kasvateta’, ajattelin. Esikoisella oli vauvana ehkä pari lahjaksi tai perinnöksi saatua vaaleanpunaista potkuhousua tai paitaa, mutta muuten puin hänet niin kuin tykkäsin. Sinistä, vihreää, turkoosia, eikä kukaan tiettävästi erehtynyt hänen sukupuolestaan ulkonäön perusteella. Myöhemmin tein ja hankin itse jopa joitakin persikan sävyisiä vaatteita varoen kuitenkin lähes hysteerisesti vaaleanpunaista. No – en tiedä, johtuuko se luonteesta vai kasvatuksesta, mutta Esikoinen ei edelleenkään pidä vaaleanpunaisesta, ainakaan itsellään. Prinsessavaiheen hänkin toki kävi läpi joskus viisivuotiaana. Nykyään hänen päällään voi nähdä kirkkaanpunaista, valkoista, mustaa, harmaata, beessiä, ruskeaa… mutta vaaleanpunaista vain vastahakoisesti toissajouluna lahjaksi saadun pyjaman muodossa.

Sama juttu Kakkosen kanssa – ei sukupuolivärejä. Minua yökötti, kun pojille oli tarjolla vain tummansinisiä ja tummanvihreitä vaatteita, synkkiä värejä jo vauvasta lähtien. Kakkonen kulki kirkkaanpunaisissa ja -keltaisissa paidoissa, olipa hänellä joskus vanhan roosan värinen bodykin, kun sellainen sattui kirpparilta opiskelijabudjettiin sopivasti löytymään. Kakkosen yksi lempiväri on edelleenkin kirkkaanpunainen. Hänelle kelpaavat toki myös reilut siniset ja vihreät, ja melkein kaikki muutkin kelpaavat. Eikä hänelle tullut prinsessavaihetta viisivuotiaana 😉

Kolmosen kohdalla minun oli pakko joustaa periaatteellisuudestani sukupuolivärien suhteen. Hän oli niin kaunis kerubikasvoinen vauva, että häntä tytöteltiin joka paikassa. Aaaarrgh. Annoin periksi ja täytin vaatevarastot uusilla ihanilla pikkupojansinisillä vaatteilla, oikein etsin poikamaisia kuoseja, puuhapetelippiksiä ja muuta. Ja vältin kuin ruttoa kaikkia isosisarusten vanhoja punaisia vaatteita. Ei se tosin täysin auttanut, sain silti välillä kuulla kaupungilla kysymyksen ”how old is she”…

Kuopuksen syntyessä minusta oli tullut vanha. Olin aivan unohtanut takavuosien allergiani. Kun varmistui, että hän on tyttö, vaaleanpunaista alkoi virrata taloon. Hennon vaaleanpunaista, ärhäkkää pinkkiä, vanhaa roosaa, marjapuuron punaista. Esikoinen yritti vähän estellä ”äiti, ei kaiken tarvitse olla vaaleanpunaista”. Mutta mopo karkasi käsistä. Sittemmin Kuopuksen vaatevarastoon on löytynyt myöskin ruskeaa, vihreää, kirkkaanpunaista, jopa jotain Kolmosen vanhaa sinistä (tosin hiukan huonolla menestyksellä). Tällä hetkellä Kuopus käy vaatekaapillaan jo osittain itsenäisesti ja pakko myöntää, että hänen itse valitsemansa vaatteet kyllä painottuvat pinkin suuntaan. Olenko kasvattanut hänet näin vai onko tämä hänen luonteessaan?

Newcastlen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tultiin siihen johtopäätökseen, että sukupuolirooliajattelumme mukainen värierottelu on luonnollista. Tutkimuksen mukaan tytöt luonnostaan valitsevat punaisempia värisävyjä ja pojat sinisempiä. Molempien sukupuolien yleistä mieltymystä siniseen perustellaan ikiaikaisen savannielämän perinteellä, jolloin sininen taivas oli merkkinä hyvästä säästä, ja toisaalta sininen myös kertoi puhtaasta vedestä. Naissukupuolen mieltymys punasävyihin taas johtuisi siitä, että perinteisen työnjaon mukaan naiset huolehtivat ruoasta ja hoivasta, heidän piti tunnistaa punaiset terveelliset hedelmät syötäväksi ja toisaalta myös huomata kasvojen värierot tunteiden tai voinnin vaihdellessa.

Erilaisten värien saatavuudesta muistelen sitä, kuinka vuosituhannen alkupuolella Englantiin pariksi vuodeksi muutettuamme olin onnellinen siitä, että sieltä löytyi pojille paljon enemmän raikkaita värejä kuin täältä koto-Suomesta. Vaaleanpunaisen määrään en kiinnittänyt huomiota, ainakin Esikoiselle löytyi hänelle mieleisiä vaatteita, joten kai siellä muutakin oli kuin pinkkiä. Enkä ole varma, ovatko leluhyllyt Suomessa nykyään aivan noin vaaleanpunaisia kuin Daily Mailin kuvassa. Toivottavasti eivät. Jos kaupoista on vaikea löytää valinnanvaraa niin aika paljon jää vanhempien vastuulle, että osaavat opettaa lapsiaan näkemään sukupuolirajoittuneiden värien yli. Siitäkin syystä olen onnellinen, että Kolmonen on mukisematta kelpuuttanut eskariin kirkkaanpunaiset Kuomansa eikä tietääkseni kukaan ole niistä hänelle huomauttanut. Hän myös erittäin onnellisena käytti kultaisia kerhotossuja, jotka hän aivan itse halusi joskus nelivuotiaana. Saattoi niitä joku toinen poika jopa kadehtia…

Read Full Post »