Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘karkailuja’

Mielen kuvia

Mieli kuvittaa
ja joskus mieli kuvittelee.
Se huvittelee hetken siellä,
toisen täällä,
pitämättä päällä jarruja
tai arkailematta mitään.
Ajatus karkaa kahviin
tai itään auringon nousuun,
ja joskus pysähtyy,
väärin arvattuja tarinoitaan
pelästyy sanattomana.
Pakenee niitä soitaan, joihin
uppoaa, jos antaa itselleen luvan.
Ja hän itkee surut auki,
kokoaa itsensä ja rakentaa
ensimmäisen kuvan
alusta uudelleen.




Runotorstain tekstihaaste. Toinen runo englanniksi.

Mainokset

Read Full Post »

Sydän syrjällään

Muistan, kun Kakkonen oli pieni, siinä kahden-kolmen vuoden paikkeilla. Hän karkasi kotoa, lähti perääni, kun olin mennyt koiralenkille. Hän saapasteli minua vastaan takki jotenkuten päällä ja saappaat väärissä jaloissa, selvästi tyytyväisenä löydettyään äidin. Mies ja Esikoinen eivät olleet koko katoamista huomanneetkaan touhuistaan, hämmästyivät vain, kun palasimmekin lenkiltä yhdessä Kakkosen kanssa.

Tänään lähdin Miehen tultua töistä käymään lähikaupassa. Jonkin ajan kuluttua puhelimeni soi. Miehen ensimmäiset sanat olivat ”ei enää ole mitään hätää”. Kuopus oli karannut kotoa. Yhtenä hetkenä Kuopus oli leikkinyt kaikessa rauhassa Kolmosen huoneessa, ja seuraavana hetkenä Kuopusta ei enää löytynytkään mistään. Mies lähti ulos, tarkisti ojan, avoimena olleen ulkovaraston ja riensi pihatielle. Kuopus ja koira löytyivät lopulta useamman sadan metrin päästä läheiseltä isolta asfalttitieltä.

Siellä Kuopus oli kuljeskellut keskellä isoa tietä koiran kanssa, punaiset villahousut, ohut paita ja ruokalappu päällä, saappaat väärissä (paljaissa) jaloissa. Joku ohikulkumatkalla ollut mökkeilijä oli onneksi pysähtynyt yksin kuljeskelevan lapsen huomatessaan ja pidätellyt lasta tien sivussa. Sieltä Mies heidät sitten löysi.

Kuopus oli osoittanut pihallekarkailutaipumusta jo aiemmin ja ajoittain pidimme ovia lukittuna. Nyt taidamme pitää ovet epämaalaiseen tapaan lukossa säännönmukaisesti – ainakin kunnes Kuopus oppii tuntemaan tervettä pelkoa yksin kuljeskelemista kohtaan. Nytkin hän sentään nyökkäili ymmärtäväisenä, kun kyselin, mitä hän oli tehnyt, oliko isolla tiellä autoja, oliko häntä pelottanut, ja selitin, ettei saa karata pihasta pois.

Tapahtunut muuten tukee joka-toinen -teoriaamme: lapsistamme aina joka toinen muistuttaa kovasti toisiaan. Esikoinen ja Kolmonen, Kakkonen ja Kuopus, ovat toistensa kaltaisia niin ulkonäön kuin luonteenpiirteidenkin suhteen. Ja tällaisia karkailutempauksia myöten näemmä myös, sillä nimenomaan Kakkonen ja Kuopus ovat siinä kunnostautuneet siis näin nuorina.

Mies säikähti todella paljon tilanteen itse kokeneena ja minäkin ihan riittävästi siinä puhelimen toisessa päässä. Vanhemmuuteen taitaa kuulua, että aina tai ainakin usein saa olla sydän syrjällään milloin mistäkin syystä. Täytyy vain oppia elämään kunkin yksilöllisen lapsensa kanssa, oppimaan keinot selviytyä uhkaavistakin tilanteista, välttämään niiden toistuminen, ennakoimaan ennakoitavissa olevat vaarat. Ja elämään pelon kanssa, sillä lapsiaan ei voi suojata kaikelta katkaisematta heiltä siipiä.

Read Full Post »

Mitäänsanomattoman talven jälkeen kevään tulo on yllättänyt. Pihassa riittää haravoitavaa, koska Mies hoiti syksyn haravoinnin ja käsitti sillä vain nurmialueet – luonnontilaisesta alapihasta viis. Itse haluan kuitenkin siivota enimmät lehdet ja kuolleet heinät niittypihalta, jotta pääsen kunnolla nauttimaan ensimmäisistä sinivuokoista, joita jo siellä täällä kurottelee kevätaurinkoa kohden. Pian niiden määrä karkaa laskijan käsistä ja niittypiha on sinisenään luonnon kauneutta.

Haravoidessa ajatukset tahtovat karata nykyhetkeä kauemmas. Kun itse tekemistä ei niin tarvitse miettiä, aatokset kulkevat salavihkaa pidemmälle kevääseen, kesään, jopa syksyynkin. Ovatpa kevään ensimmäiset krookuksetkin kauniita; harmi, etten viime syksynä jaksanutkaan laittaa lisää sipuleita maahan; tuonne sopisi vielä toinen mokoma lisää ja tuossa on vain yhtä väriä, kaipaisivat toisenlaisia seurakseen; jospa ensi syksynä laittaisin. Pihasyreenin aluista on hengissä vain pari; äitinihän lupasi niitä lisää; tuohon voisi myös laittaa toista väriä, mutta ensin on siivottava kattotiilen kappaleet pois ja raivattava sekalaisia vesoja. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, omatoimiviherpipertäjän nuoressa metsään raivatussa pihassa riittää tekemistä useaksi vuodeksi, ja joka vuosi puutarhaunelmat vähän muuttuvat ja ehkä kasvavatkin, jopa karkaavat pilvien korkeuksiin.

Koirallakaan eivät pysy ajatukset koossa. Se karkaa oven raosta kissan ja taaperon perässä ulos, ja suoraan ojan yli pellolle. Jos se eilen ei mitenkään voinut vastustaa kahta pellolle tiensä löytänyttä lokkia, niin kuinka sitten tänään kokonaista tusinaa lokkeja? Karjun seis ja ei ja vaikka mitä moitteita koiran perään, mutta huutoni kaikuu kuuroille korville. Hetken päästä koira tajuaa, että härnäävät lokit eivät ole sen ulottuvissa, ja kuulo palautuu. Luokseni siedettävän reipasta tahtia laukkaava koira ei olekaan niin kurainen kuin eilen; maa onkin vuorokaudessa kuivunut huomattavasti; tassupesu vain pikkujuttu; kevät karannut harppauksen eteenpäin hetkessä; minne aika katoaa.

Read Full Post »