Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kasvamisen kipeys’

hengissä

kahden päiväkotiaamun jälkeen
olemme vielä hengissä
äiti ja tytär
vaikka joulupukin tuomia ruusutarroja
ei oikeastaan ole voinutkaan liimata kalenteriin

häntä on nimittäin kiukuttanut
vähän tai pikkuista enemmän
sillä hetkellä kun olisi pitänyt
päästää äiti töihin

viime viikolla sattui sähkökatkon pimeydessä
ihan väärä hiuspanta päähän
ja tänään oli sukissa vikaa

raasu
ei edes viisijapuolivuotias pieni
kehtaa tunnustaa
että olisi ihan mielellään
viettänyt päivänsä äidin kanssa
vaikka kouluun asti

tai ainakin eskariin

tai kukaties vaikka pidempään

Read Full Post »

minä odotin
tulisit jo maailmaan

en odottanut
niin pian näkeväni
siipiesi kantavan



Juhannustytölleni ja Runotorstaille haastesanasta odotus

Read Full Post »

Kuuntelin ja katselin joskus keväällä hyvän luennon. Siinä luovuusasiantuntija Ken Robinson väittää, että koulutus tappaa luovuuuden. Pienempien ja isompien koululaisten äitinä minusta on alkanut tuntua siltä, että Robinson on oikeassa. Jos lapsi on tarpeeksi vahva oman tiensä kulkija, hän saattaa pystyä säilyttämään luovuutensa, mutta muissa tapauksissa vaara tasapäistyä valtavirtaan on todella suuri.

Yleensä lapsi kai lähtee koulutielle avoimin mielin, innokkaana oppimaan uutta. Ymmärrän, että pitää olla valtakunnallinen opetussuunnitelma, jotta jonkinlainen yleissivistyksen taso säilyy. Ymmärrän, että tietyssä ajassa lapsen pitää oppia joitain tiettyjä asioita. Ymmärrän senkin, ettei jokaiselle luokan viidestä, viidestätoista tai varsinkaan kahdestakymmenestäviidestä oppilaasta voi opettaa omaan tahtiin hänelle sopivia asioita. Mutta se ei silti tarkoita, että nykyinen järjestelmä olisi paras tai oikea.

Edelleenkin koulujärjestelmämme on sellainen, että kiltit tytöt pärjäävät. Siis ainakin näennäisesti pärjäävät, tosin hekin uupuvat ja stressaantuvat, kuten on tutkimuksissakin todettu. Pojille lyödään helposti leima otsaan: ”keskittymisvaikeuksia”. Kiinnostua saa vain siitä, mitä opettaja esittää. Kaikkien ekaluokkalaisten on tehtävä samat aa-aa-kirjainharjoitukset ja laskettava kymmenittäin samanlaisia yksinkertaisia laskuja, vaikka taidot riittäisivät muuhunkin. Lisäksi lukemaan jo oppineen pitää toki lukea ja kirjoittaa oikeita virkkeitä. ”Läksyjä kaikille tasapuolisesti”, tuumaa opettaja, vaikka minä väännän kättä, että tässä on liian monta aikaavievää tehtävää pienelle pojalle, joka piirtää perheen kauneimmat kirjaimet hitaasti ja huolellisesti paperille.

Sitten keksitään, että keskittymisvaikeus on oikeastaan suoranainen poissaolokohtaus. Ei sillä niin väliä, että oikeastaan tätä lääketieteellistä termiä ei pitäisi käyttää siitä, että lapsi vaipuu omiin ajatuksiinsa. Ihan epänormaalia se kuitenkin on eikä lukeminenkaan ole sujuvoitunut, ja mitä ihmettä tulee kolmannesta luokasta, ja oikeastaan voisitte vaikka vaihtaa koulua, sillä tämä yhdysluokkaopetus ei varmaan sovi lapsellenne.

Kesäloma alkaa yöllisillä kauhukohtauksilla ja stressin purkamisella, jatkuvalla taistelulla pikkusiskon ja isonveljen kanssa. Ehkä riehuminen keventää lapsen oloa.

Eräänä aamuna tämä mahdottoman keskittymiskyvytön tuleva tokaluokkalainen etsii muistivihkon ja laskee. Ensin hän laskee kertolaskuja, ottaa äidiltä vastaan opin siitä, mihin kohtaan piste kuuluu laittaa, kun se oli lipsahtanut vähän liian alas. Sitten hän kysyy, miten jakolaskuja lasketaan ja harjoittelee. Illalla hän lukee pitkän sadun pikkusiskolle ääneen sujuvasti ja ilmeikkäästi.

Kesäloma ei ole vielä aivan puolessa välissä. Lapsi ei ajattele elokuista koulun alkamista mutta äitiä se mietityttää.

Read Full Post »

Minä opetan ja sinä kuuntelet.
Sinä kuuntelet ja sinun pitää oppia.
Asiat opitaan niin kuin on määritelty
valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa.
Ja kunnan ja koulun suunnitelmassa.
Ja niin kuin minä määrittelen.

Kirjoita ripeämmin.
Sinun pitää selviytyä tehtävistä nopeasti.
Älä kysele.
Ei saa häiritä tunnilla.
Ei tuo ole tärkeää
vaan tämä, mitä opetan juuri nyt.

* * * * *
Lapsellanne on pahoja keskittymisvaikeuksia.
Olen huolestunut hänen poissaolokohtauksistaan.
Ei ole vaikuttanut hänen oppimiseensa vielä
mutta yksi asia hänellä jäi eräällä tunnilla ymmärtämättä.
En tiedä, miten selviämme ensi vuodesta.

* * * * *
Ja minä itken jo kuukausia sitten kadonneita tähtiä.




Runotorstain haaste ”Asetelma”

Read Full Post »

Uusilla koululaisilla jännityskuplia mahassaan.
Minä yritän totutella puhjenneeseen kuplaani –
lapseni eivät ikuisesti pysy pieninä,
perheeseen ei voi tulla loputtomasti lisää pikkuisia,
minä olen muutakin kuin äiti.
Oma elämä, mitä se on?

Menneet kuplat haurastuvat.
Uusia haaveita ja suunnitelmia kuplii
mutta väsyneemmin kuin nuorempana.
Osata elää tässä hetkessä,
ehkä saavutan sen.
Ei alati yhdessä,
ei ainoastaan erillään.
Oma elämä.

Read Full Post »

Mies Kakkoselle (12 v) äänenmurroksesta: ”Sitä, kun aikoo sanoa ’sauna’ mutta tuleekin kukkokiekuu.”

Read Full Post »

Olen viimeisen viikon pohtinut, miten selviän hengissä liki kolmevuotiaan uhmakaudesta. Ensin kaikki on hyvin ja sitten menee puoli sanaa väärinpäin tai jotain mitä kukaan ei edes huomaa ja siitä alkaa järjetön kiukkukohtaus. Kuopus lyö, nipistää ja potkii minua, karjuu ja kiukuttelee. Kolme ensimmäistä lasta olivat helppoja tapauksia tähän verrattuna, jopa vauvasta asti voimakastahtoinen Esikoinen, vaikkei minullakaan ollut kovin pitkä pinna silloin nuorena äitinä. Hän kuitenkin enimmäkseen harrasti vain lattialle huutamaan heittäytymistä ja rauhoittui siitä sitten ajan kanssa.

Esikoista yritin pitää sylissä holding-terapian tapaan, mutta se ei kertakaikkiaan sopinut hänelle. Kuopuksen kohdalla olen saanut vaikutelman, että se saattaisi toimiakin, jos en itse menettäisi lyhyttäkin lyhempää pinnaani. Kuopus oli jo vauvanakin vaativa, mutta siitä selvisin jotenkin kummasti – ehkä ratkaisu oli se, että ei tarvinnut kuin antaa hänen olla äidin kyljessä koko ajan: yöllä vieressä, päivisin kantoliinassa ja aina halutessaan rinnalla.

Oman pinnani pidennykseen ja kiukkukohtauksista selviytymiseen aion ensimmäiseksi kokeilla oman yöuneni lisäämistä ja Arkitehdin viimeisimmän ajankohtaisen lastun kautta löytämäni kekseliään kasvattajan listan vinkkejä (alkuperäinen lista täällä): sylissäpitoa, kirjojen lukemista, kaikenlaista huomioimista ja hellyyttä. Yöunen lisääminen tosin näköjään alkaa vasta seuraavasta yöstä, kun pahan tapani mukaan olen jo valvonut liian lähelle puoltayötä.

Read Full Post »

oppivelvollisuus päättynyt
vaan onneksi
oikeus oppia säilyy

edessään
uusia polkuja
uusia päätöksiä
uusia ihmisiä

tänään
hiukkasen haikeita hymyjä
haleja kuvia muistoja

ystävyys jättää jäljet
sydämeensä

estäisin jos voisin
ettei se koskaan särkyisi

Särkynyt sydän

Read Full Post »

Tytöt uupuvat koulussa. He kyllä menestyvätkin mutta sen hintana on uupumus. Näin toteaa tutkija Katariina Salmela-Aro Suomen Akatemian pari päivää sitten julkaistussa tiedotteessa.

Mistä tyttöjen pakottava tarve menestyä koulussa johtuu? Salmela-Aron haastattelusta luin riveiltä ja mieheni mukaan myös rivien välistä, että paineita tulee kavereilta, vanhemmilta ja erityisesti samaa sukupuolta olevalta vanhemmalta eli äidiltä, opettajilta – mutta myös nuorelta itseltään. Itseltä vaaditaan paljon tai vielä enemmän ja tyttö kokee, että hänen on ylitettävä omat tavoitteensa, jotka voivat olla jo valmiiksi kovin korkealta.

Koulu-uupumusta on jo peruskoululaisilla, mutta tiedotteessa se on erityisesti nostettu esiin lukiolaistyttöjen kohdalla. Uupumuksen rinnalla tutkittiin kouluintoa. Minua kiinnostaa se, miten ja miksi kouluinto voi kääntyä koulu-uupumukseksi. Jos sitä tapahtuu tytöillä erityisesti niin kuinka paljon syytä on siinä, että koulu ei tarjoa riittävästi oikeanlaisia haasteita?

Omien lasteni kohdalla olen jo vuosia seurannut sitä, kuinka he tuskastuvat joutuessaan tekemään toistamiseen jotakin rutiininomaisia perusharjoituksia ilman tarvetta käyttää hoksottimiaan uuden oppimiseen. Opettajasta riippuu paljon, osaako ja pystyykö hän antamaan oppilaalle sopivia lisätehtäviä, jotta oppimismotivaatio ei katoaisi. Varmasti on vaikeaa toimia ryhmän kanssa niin, että sekä hitaat että nopeat oppijat saavat riittävästi haasteita, mutta ei se mahdotonta ole. Esikoinen muistelee kaiholla Englannin kouluaan, jossa oppilaat saivat erilaisissa ryhmissä vaatimustasolleen sopivia tehtäviä. Ryhmäjako ei ollut kiinteä vaan vaihteli oppiaineen lisäksi sen mukaan, miten oppilaat kehittyivät. Kaikki tämä tapahtui yhdessä luokkahuoneessa yhden opettajan ja avustajan kanssa ilman suurempaa hässäkkää. Miksei sellainen olisi mahdollista täällä Pisa-tuloksillaan ylpeilevässä Suomessakin?

Koulu-uupumus on käynyt mielessäni myös Esikoisen sairastamisen aikana, erityisesti alkuvaiheissa. Oireet ovat kuitenkin hyvin fyysiset eikä mitään merkkejä epänormaalista stressistä ollut ennen sairastamisen alkua. Sen Esikoinen on huomannut, että huonomman voinnin päiviin usein liittyy stressi – eikä se ole mikään ihme. Kenelläpä ei tuntuisi flunssakin kurjemmalta silloin, jos on kiirettä tai huolta. Minä pelkään sitä kierrettä: kurja olo – stressi – kurjempi olo – suurempi stressi…

Koulu-uupumuksen ennaltaehkäisemiseksi ja helpottamiseksi Salmela-Aro neuvoo korostamaan nuoren vahvuuksia. Koulu voisi tukea ihmissuhdetaitoja ja nuoren omaa jaksamista. Tutkimuksen mukaan koulun aikuisten, niin kouluterveydenhuollon kuin opettajien, tuki vähentää koulu-uupumusta. Elämä on muutakin kuin koulunkäyntiä ja koulunkäynti on muutakin kuin vain suorittamista. Aikuisena sen jo tajuaa, että tärkeintä on oppia elämää varten ja koenumerot ovat toissijaisia. Miehen kanssa olemme tainneet olla kaikista iloisimpia niistä harvoista allekirjoitettavaksi tuoduista seiskan kokeista, koska siinä on täydellisyyttä tavoittelevalle paras tilaisuus oppia.

Read Full Post »

Elämäni on heittänyt yhtäkkiä häränpyllyä viimeisen parin viikon aikana. Mutta minun elämäni kuitenkin varmaan vähemmän kuin Esikoisen. Elimme ihan tavallista arkea kodin, koulun, työn, opiskelun ja harrastusten muodostamalla kehällä. Ihan tavallista huoletonta elämää, kunnes Esikoista alkoi särkeä.

Nyt Esikko on jo lähes kolme viikkoa elänyt kivun ehdoilla. On käyty yhden ja toisen lääkärin vastaanotolla. On odotettu lähetettä eteenpäin, on soitettu ja hoputettu unohtunutta lähetettä, on viimein päästy oikeaan paikkaan lähetteen aivan väärästä osoitteesta huolimatta. On käyty erikoistuneemman lääkärin vastaanotolla. Esikoista on tutkittu ja haastateltu. On kuvattu ja ultrattu, on vuodatettu lukuisia koeputkellisia verta. Särkylääkkeet (ja niistäkin huolimatta myös säryt) ovat jokapäiväisiä kavereita. On kai suljettu pois sitä sun tätä, vaikka sitä ei suoraan olekaan sanottu sen paremmin äidille kuin tyttärellekään. Mitään selittävää tekijää ei ole löydetty. Odotellaan vielä niin ja niin monen verikokeen tuloksia.

Esikoinen jaksaa enimmäkseen olla oma positiivinen itsensä. Vaikka hän ei jaksa istua koulussa (eilen kokeiltiin yli viikon levon jälkeen, eikä ollut kovin kannustava kokeilu). Vaikka viimeisen peruskoulukevään lopputsemppaus numeroihin ei ota onnistuakseen kotoa käsin, kun on oppimistavaltaan auditiivinen ja kaipaa opettajan luennointia. Vaikka ei tapaa kavereitaan koulussa eikä sen paremmin vapaa-aikanaan. Vaikka ei pääse koiran kanssa kävelylle keväiseen metsään. Vaikka pikkusisarusten päästäminen viereen sohvalle on joskus tuskallista, kun nämä potkivat kipeisiin paikkoihin. Kaikesta tästä huolimatta ihana lapseni on useimmiten aurinkoinen.

Itselläni pahin murehtiminen jäi, kun tajusin viimeisimmän lääkärinkäynnin jälkeen, että taas jäi pää vetävän käteen emmekä saaneet avaimia tästä tilanteesta ulos, ainoastaan vahvempia kipulääkkeitä. Kun mitään ei selviäkään, on vain pakko selvitä. Esikoisella on tärkeä tavoite tälle keväälle ja yritän auttaa häntä sen saavuttamisessa. Jos hänen koulunkäyntinsä tukeminen tarkoittaa, että minun on tingittävä omasta opiskelustani niin sitten tingin. Toistaiseksi ei ole vielä tarvinnut. Olkapäänä, hoitajana, koordinaattorina ja autokuskina oleminen on riittänyt. Sen tavallisen äitinä olemisen lisäksi, siis.

Read Full Post »

Older Posts »