Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ja muita värejä’

Jokainen on taitaja

En ole pitkään aikaan juuri kirjoitellut enkä lukenut blogeja. Nyt kahlailin syötteenlukijan tarjoilemaa listaa läpi, kunnes Marjatan pohdiskelu Varamussalossa pysäytti minut siihen paikkaan. Hän oli saanut posliininuken tekemisestä kertovaan lastuunsa kommentin, jossa todettiin, ettei tavallinen ihminen saisi taiteilijan työvälineilläkään kuitenkaan mitään vastaavaa aikaiseksi. Marjatan vastaus oli se, joka minut sytytti. ”Ehkä ei syntyisi juuri tällaista, mutta omanlaista.” Niinpä niin, omanlaista, tietenkin niin. Onneksi on heitä, jotka näkevät luovuuden toisissa ja antavat sille tilaa.

Tämä aihe kosketti minua erityisesti siksi, että olen tarkoittamattani syyllistynyt luokitteluun omassa perheessäni. Olen luullut vain perheemme tyttöjä kuvataiteilijoiksi. Esikoista ja Kuopusta on molempia siunattu taitavan piirtäjän lahjoilla ja sen on nähnyt heistä jo varsin pienenä, varsinkin tästä pahnanpohjimmaisesta. Vaan pojatkin ovat yllättäneet minut. Kun Kakkonen siirtyi syksyllä yläasteelle ja sai oikean kuvisopen ja valinnanmahdollisuuksia, hän alkoi iloita kuvistunneista. Numero nousi kaksi pykälää, vaikka ei numero tietenkään mitään tarkoita. Silti niillä mitataan koulujärjestelemässämme jotain. Poika halusi valita valinnaiseksikin kuvataiteen kursseja. Ja tekee taitavia töitä.

Myöskin tokaluokkalaisen Kolmosen kohdalla yllätyin hiljattain. Hän ei ole koskaan ollut kynämiehiä. Hän kirjoittaa kyllä kauniimmin (ja hitaammin) kuin kukaan tuntemani kahdeksanvuotias, mutta läksyt, joihin kuuluu piirtämistä tai värittämistä, ovat hänelle kauhistus. Vaan kun hän toi kotiin syksyn satoa: vesivärimaalauksen sienimetsästä ja ihanan liitutyön öisestä lumisesta metsästä, minun oli vaikea uskoa silmiäni. Tämäkin poika osaa piirtää, jos vain haluaa.

Helposti unohtaa, että taidetta on monenlaista, eikä kaikkien tarvitse olla rembrandteja tai picassoja tai marjattoja. Yhden tavanomainen voi olla toisen erikoista eikä kaikkien tarvitse osata kaikkea yhtä hyvin. Enkä itsekään ole kokonaan kädetön, vaikka luulenkin, etten osaa piirtää. Osaan minä silti piirtää lapsilleni tunnistettavan traktorin tai kissan, jos he sellaista pyytävät.

Read Full Post »

en paastonnut
olisiko pitänyt luopua edes jostain
katua tehtyjä tai tekemättömiä
sanottuja tai sanomattomia

puolipakanallinenkin sielu
voisi hiljentyä hetkeksi
elämän melskeessä

viivyn ametistin viileässä violetissa
hengitän hiljaisuutta

anna minulle tyyneyttä
kohdata mitä elämä antaa




Runotorstain haaste ”Violetti”

Read Full Post »

Kuopus ei sittenkään ole toivoton tapaus pinkkiprinsessahörhöilyn suhteen. Kun olimme eilen paikallisessa halpatavarakaupassa lamppu- ja paristo-ostoksilla, Kuopus iski silmänsä tarjousvaatehyllyn päässä roikkuvaan vaaleansini-tummansinisävyiseen Puuha-Pete-piposettiin ja totesi haluavansa sen. Piposetti sattui olemaan tarjouksessakin ja vain 2 e. Punaista kohti hakeutuvan tyttären äitinä minun oli kuitenkin pakko kaivaa tarjoustangosta esille vanhan roosan värinen Minnihiiripipo ja näyttää myös sitä Kuopukselle. Tyttö piti entistä tiukemmin kiinni Puuha-Petestään ja totesi ”se ei keepaa minulle, minä haluan tämän”.

Okei. Selväksi tuli.

Read Full Post »

Neljä väriä: ruskea

Voih. Isänpäivän kunniaksi huomasin tänään, että Kuopuksen – 2 v ja risat – silmät ovat sittenkin ruskeat. Minä kun olin luullut, että sain sittenkin yhden vihreäsilmäisen lapsen 😉

Esikoinen oli syntymänsä hetkestä ruskeasilmäinen. Joku minulle tiukasti väitti, ettei se ole mahdollista, että ”kaikki lapset ovat syntyessään sinisilmäisiä”. Pyh. Kai minä nyt oman lapseni tunnen ja silmilläni näen, onko ruskeaa vai sinistä. Esikoinen on edelleenkin hyvin tummasilmäinen kaunotar, menisi vaikka italiattaresta…

Vastasyntyneen Kakkosen silmät olivat merkilliset. Mummu kutsui niitä violeteiksi mutta eivät ne ainakaan siniset olleet. Kyllä nekin siitä pian ruskeiksi muuttuivat, mutta ovat aina olleet haaleammat kuin Esikoisella. Nykyään ne ovat kauniin vihreänruskeat.

Kolmonen oli jo syntyessään suloinen (tumma)suklaasilmä kuten isosiskonsakin. Voi niiden silmien tummuutta ja suuruutta, ja räpsyripset päälle. Ilmankos tyttöystäviä on vuosien varrella riittänyt… (Juu, siis Kolmonen on nyt kuusivuotias eskarilainen.)

Vaan Kuopuspa oli ensimmäinen lapsemme, joka oli syntyessään sinisilmäinen! Tytöllä oli selvästi tummat siniset silmät eikä yhtään ruskean sävyjä ainakaan ensimmäisten viikkojen aikana. Sitten ne hiljalleen muuttuivat vihreänsävyisiksi ja ajattelin onnellisena, että edes yksi äidinsilmäinen tyttö. Mutta ei. Tämänpäiväisen havaintoni mukaan selvästi maitosuklaata.

Kun Mies dominoi niin hän dominoi kunnolla. Olkoon sitten – isänsä lapsia kaikki. Neljä lasta, neljä silmien väriä: ruskea, ruskea, ruskea ja ruskea. Alistun kohtalooni.

Read Full Post »