se suurin villakoira murisi työpöytäni alla
mutta hiljeni lopulta
jouluun
kaikessa hiljaisuudessa se
näykki varpaitani
ja kävi ihan hermoihin asti
vaan kun sain sen ja juhlat
pois jaloistani
siivosin
siivosin kunnon joulusiivouksen
vaikkei pölypunkkien mielestä
joukkomurhassa ole mitään kunnollista
silmälasit ja ikkunat läpikuultaviksi
niin että kuulin mitä
aurinko puhui
ja aurinko puhui minulle
puhtaasta lumesta
hennoista huurteisista oksista
se opetti minua katsomaan
hämärääkin uusin silmin
sinistä jälkeen pimeän
tai punaista
ja joskus muitakin värejä
ehkä opin, ehkä en
ainakin muu vauhti
pysähtyi
kynä jäi käyntiin
Runotorstain kahdeksan viikon haaste
Hyvin positiivista kun oppii jotain näkemään. Ja uskon että opit vaikka epäräitkin. Mukavan kronologinen runo.
Muu vauhti pysähtyi, hyvä niin.
Kiireen kesyttäminen on upea juttu.
Sinä opit paljon. Oivalsit jotainn sellaista, mikä arjen hässäkässä tahtoo unohtua. Minusta juuri se on uuden energian lähde.
Hienosti kuvattu aika kaamoksesta valoon, tai joulusta keskitalveen.
Valo pysäyttää, kaamos auttaa näkemään.
Hyvä että kynä jäi käyntiin :). Pidin runosi siirtymistä (esimerkiksi koira ja aurinko), joiden avulla tapahtumat ja tunnetilat etenevivät tarinamaisesti ja runoon luottaen. Etkä ollut unohtanut huumoriakaan!
Arkiset askareet avasivat silmäsi näkemään ympärilläsi muutakin.
Juuri se muu antaa roimasti uutta energiaa.
Näin sitä voi organisoida. Nautinnot keväästä on mieltälämmittäviä ja pitää jäädä kuuntelemaan, mitä aurigolla on sanottavaa. Joskus on hyvä pysähtyä ja jättää kaikki siivous. Tämä on runo, josta pidän kovasti !
Hauska runo vakavoitui loppua kohti. Joukkomurha tässä yhteydessä;) Pidä vain kynä käynnissä.
Runon keskellä on jännä taitekohta, jossa ulospäin suuntautunut suorittaminen vaihtuu oman itsen ja ympäröivän luonnon kuuntelemiseksi. Pidin tuosta kontrastista!
Pidän erityisesti tästä ”ja kävi ihan hermoihin asti”. Se on jotenkin kokonainen ja eheä, sanat soivat sisäkkäin ja ukevat toisiaan. Mieleni jäi kiinni noihin sanoihin, niin että melkein jäin tuolle oksalle keikkumaan. Hassua.
Harmaasusi, kiitos. Kyllä varmaan opin, ainahan sitä oppii, vaikka ei aina heti tajuakaan oppineensa.
Susu, kunpa kiireen saisi kesytettyä pysyvästi. Mutta siihen ainakin minä olen vielä liian epäkypsä.
Roskikseen jostain kumman syystä joutuneet kommentit nyt pelastettu.
Aimarii, kiitos. Samaa matkaa kuljin kuin sinäkin (ja moni muukin) mutta me kaikki omin askelin.
Arleena, sinäpä sen sanoit: kaamos auttaa näkemään.
Tuima, kiitos. Jännä, kun joku analysoi runoa, koska itse vain kirjoitan enkä analysoi omaa tekstiäni. En tiedä, pitäisikö. Kirjoitan ja muokkaan ja makustelen mutta en analysoi. Ja kynä jäi muuten oikeasti käyntiin, olen siis jopa käyttänyt muistikirjaa välillä.
Kiitos, Unelmikko. Tuntuu hyvältä, kun joku sanoo pitävänsä runostani. Itsestäni tämäkään ei tietenkään ole täydellinen 😉
Railaterttu, kiitos vierailusta. Kaipa se vakavoitui. Alun kiivaampi tahti ainakin rauhoittui. 🙂
Oopee, kiitos vierailusta. Sinäkin löysit mukavaa analyysiä sanoistani. Itse en tule ajatelleeksi tuota kirjoittaessani, mutta juuri niinhän se on, kuten sanoit.
Isopeikko, kyllä varpaiden näykkiminen voikin tuntua tosi ikävältä 😉 Mutta onneksi et ihan jäänyt sille oksalle, luulen että se ei olisi kestänyt peikon painoa. Oravakin putosi sellaisen hennon männynoksan kanssa hankeen eilen ja sitten juoksi takaisin puuhun.
Pidin siitä, että runo nousee arjesta, ja käyttää uusiokäyttääkin joitain ilmaisuja. Pysähtyminen ei pysäytyä edes kynää joka jää käyntiin.
Kun kynä jää käyntiin, se näyttää ajan kanssa mitä opimme ja mitä emme. On ihan paikallaan olla julistamatta oppimistaan itsestäänselvyydeksi, siksi tuo nykäsmäinen epävarmuus (ehkä opin, ehkä en) viehättää minua, samoin uusin silmin hämärän katsominen.
Mä tykkäsin tuosta etteivät punkit välttämättä pitäneet joulusiivousta hyvänä asiana.. se oli hauska!
Kiitos, hirlii. Runoni nousevat arjesta kai suunnilleen aina. Ehkä minulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta, pakko käyttää tätä arkea, joka minulla on… 😉
Erikeeper, kiitti, usein yritänkin löytää jotain pientä huvittavaakin runoihini.
Hyvä että kynä jäi käyntiin 🙂
Pidän myös säkeestä, missä kerrotaan hämärän ja hämärään näkemisestä. Siellä näkee paljon, jos uskaltaa katsoa.
Ihmeen ehyt runo näin laajasta aiheesta.
Kommentoin wp:n kautta, etten joudu roskikseen 😮
Mä en ymmärrä tätä WordPressiä, taas oli roska-ansassa pasasen kommentti. Tosi kummaa. Mutta kiitos kommentista, pasanen. Enpä tullut ajatelleeksi, että epävarmuus ois nykäsmäistä 😉 en kai ole tarpeeksi lukenut/kuullut hänen tokaisujaan.
Uuna, kiitos kiittämästä. Hämärän näkeminen kumpusi siitä, että opin ilmaisun ”porvarillinen hämärä” ja mitä ne muut hämärän lajit nyt olivatkaan.
’Aurinko opetti katsomaan’… Voisiko mieliuvitus kilpailla hentojen huurteisten oksien kanssa? Runo antaa arjelle uuden ulottuvuuden.
Kiitos Marjattah, sinunkin kommenttisi oli kadonnut roska-ansaan…
Auringosta on moneksi 🙂
[…] puolelle. Eniten kävijöitä on tähän mennessä ollut 4.2.2010, jolloin julkaisin kaksi lastua, kahdeksan viikon torstairunon ja pahoittelun roskapostiongelmasta. Tilastoista taidan muuten tykätä, sillä julkaisin jo heti […]