kesätuuli
piiskaa kelloja
heiluvat hempeästi
taipuvat tahtoonsa
saavat lahjaksi sateen
minä uppiniskainen
en
tahdo
taipua
hiljaisuus
huutaa pääni halki
sade pesee jäljet
sydän rauhoittuu
kissankellon
kilinään
sateen lahja
08.07.2009 on tehnyt jl
9 vastausta
Jätä kommentti
Iloisesti (ihan) pihalla- Kärhö viimeinkin kukassa 02.09.2009
- by the birdriver
- larches 20.10.2009
Avainsanat
Aiheet
- arki (58)
- haikuja (13)
- imetystarinat (14)
- käännöksiä (2)
- kirjoittaminen (11)
- kuvia (19)
- laktivismi (10)
- meemit (4)
- opiskelu (4)
- pakinaperjantai (11)
- puutarha (7)
- runoja (78)
- runotorstai (39)
- tankoja (23)
- tunnustukset (2)
- yleinen (26)
-
Viimeisimmät
Arkisto
Blogitekniikka
Taivun, mutta en katkea, niin kai sen on oltava.
Kesäade on välillä surullista.
Parempi uppiniskaisuus kuin kuin pässinä/lampaana narussa.
Kaunis runo rauhoittavasta sateesta helteen jälkeen
Kun sopivasti taipuu, vaikkei huvittaisikaan, niin lopputuloksena on sydämenkin rauhoittuminen
Hyvä kuva kissankellosista. Tumma puunrunko sopii hyvin kuvan taustaksi.
Pidin säkeestä “hiljaisuus / huutaa pääni halki”.
Kissankellot! Ihanat esikuvani. Hennot. Vahvat. Taipuisat. Katkeamattomat.
Piiskaa tuulelta saavat ja silti heiluvat hempeästi.
Sade suo lahjan; pisarat pesevät vanhat jäljet pois.
Ja jälleen kuuluu hentoa, vahvaa kilinää.
Tuon asenteen kun oppisi.
Jääräpäisyys tuntuu olevan miesten helmasynti, siksi niistä ehkä tuntuu naisten kanssa olo kuin lieassa olisi. Kaunista kissankellojen kilinää runossasi. Mutta tietty uhma voi olla hyväksikin!
Runostasi kasvoi kaunis sieni; se kaipasi sadetta jotta löysi muotonsa. Kissankelloja ei voi syödä (paitsi lehmät?) kuin silmillään, mutta sienistä saa mahantäyttä herkkua.