Äidin näkökulma: Ei siis vieläkään selvinnyt mitään.
Lääkärien näkökulma: Onhan tässä selvinnyt vaikka mitä. On poissuljettu mooonta [rivien välistä luettuna kenties pahanlaatuistakin] asiaa.
Äiti toivoo selkeää jatkosuunnitelmaa.
Suunnitelma? Lääkärit määräävät vielä tukun verikokeita lisää, niihin mentävä maanantaina. Niiden vastaukset tulevat joskus. Jos niissä on jotain reagoitavaa, lääkäri soittaa kyllä, mutta saa heillekin päin soittaa, sairaanhoitaja on tavattavissa päivittäin. Saamme pyynnöstämme koulutaksia varten todistuksen tämän kuun loppuun (siis jos Esikoinen vahingossa jaksaisi mennä kouluun jonain päivänä) ja meille luvataan todistus puolentoista viikon päässä siintäviä pääsykokeita ajatellen. Lääkäri antaa luvan käyttää jo aiemmin määrättyjä kipulääkkeitä ihan säännöllisesti joka päivä, ei käske liikkumaan eikä myöskään kiellä sitä ja kysyttäessä toteaa, ettei tarvitse olla huolissaan lihasten surkastumisesta. Erikoislääkäri lupaa tavata Esikoisen vielä uudestaan. Siitä ei puhuta, milloin tämä tapahtuu.
Auttoiko tämänpäiväinen lääkärinkäynti meitä mitenkään? Ehkä vähän, mutta todellakin vähemmän kuin toivoimme. Nyt tiedämme, että Esikoisella ei ole minkään valtakunnan niveltulehdusta vaan hänen ongelmansa on jossain muualla kuin kipujen pääasiallisissa ilmenemispaikassa eli kaikenmaailman nivelissä. (Tämän tosin jo aika lailla arvasimme ennen kyseistä vastaanottoa.) Sairaudella ei vieläkään ole diagnoosia eikä nimeä eikä siten myöskään parannuskeinoa. Lääkäri puhui kipu-väsymys-oireyhtymästä ja vakuutti Esikolle, että hänen tuntemansa kipu on todellista. Ihan hyvä vakuutus. Kyllä minä sen tiesin, muttei haittaa, että ammatti-ihminenkin sen uskoo.
Täytyy jatkaa selviytymisstrategian pohtimista, sitähän tässä on viime aikoina harrastettu. On tässä myös vielä joitakin kiviä kääntämättä. Tosin kun julkinen terveydenhuolto (melkein) nostaa kädet pystyyn niin seuraavien kivien kääntely käy jo eri tavalla vanhempien kukkarolle. Terveys on kallisarvoinen ja joskus myös kallis asia.
Huokaus.
Se, että poissuljetaan tiettyjä sairauksia, auttaa tietysti tietämään, että niitä sairauksia ei ole.
Mitään muuta se ei kerrokaan.
Suunnitelma?
Harvoin sellaista on. Jokainen erikoislääkäri käy sulkemassa pois oman erikoisalansa, mutta kuka ottaisi kokonaisvastuun, miettisi mitä seuraavaksi?
Tuttua.
Muuta mahdollisuutta ei ole kuin vanhempien vaatia, vaatia ja vaatia, ja se vaatii ihan älyttömästi voimia, sisua ja jopa tiedon hankkimista, jotta tietäisi mitä vaatia.
Hengessä mukana. Jos on tarvetta purkautua, laita meiliä.
Kiitos kannustuksesta, Susupetal! Pidän tarjouksesi mielessä. Juuri tällä hetkellä itselläni on kaikesta huolimatta vahva olo mutta se voi niin äkisti muuttua… Onneksi, oi onneksi Esikoisella on vielä enimmäkseen ollut niitä hyviä päiviä ja minä olen ollut se enemmän murehtiva.
Tai siis eniten murehtiva. Eilen illalla olin pitkästä aikaa yhden soittoporukan kanssa laulamassa ja koin rentoutuvani mutta kun kotiin tultuani kerroin Miehelle, että laulamisen aikanakin kyllä jonkin kerran ajattelin Esikoisen sairastamista, hän oli hämmästynyt. Äidin luonto on huolehtia ja hoivata jälkikasvuaan eikä minun todellakaan ole helppoa irtautua tästä huolesta kokonaan.
Äidin osa on mitä suurinta riemua, mutta se on myös mitä raskainta huolta ja murhetta lapsistaan.
Tuntuu niin tutulta tuo taistelusi lääkäreiden kanssa saadaksesi tietoa ja ohjeita.
Ajattelen samoin kuin SusuPetal. Toivon, että jaksat vaatia ja jaksat olla rohkea.
Olen ajatuksin tukenasi.
Lääketiede on ihme tieteenala, kun niin paljon tiedetään ja vielä enemmän on sitä, mistä ei tiedetä. Hyvä yleislääkäri on painonsa arvoinen kultaa, ja siksikin sitä Housea niin katsotaan kun tiimi yhdessä sulkee pois yhden epäillyn toisensa jälkeen, eikä vain lykkää seuraavalle erikoislääkärille. Se on tietysti fiktiota
Minä ajattelisin sitä puolitäyttä lasia, että ainakin on suljettu monia sairauksia pois. Yritä irtautua välillä huolesta, äidithän ovat aina huolissaan jos asiaa tarkemmin ajattelevat, mutta silti. Jaksamista.
Joskus on pakko kulkea pienin askelin vaikka matka olisi pitkä.
Housen analyyttistä päättelykykyä tässä on kaivattu monesti… mutta muistettu, että se on fiktiota. Ja yleensä sarjassa tulee aika monta kuoleman tai ainakin tosivakavan taudin tuomiota ennen sitä oikeaa diagnoosia, rankkaa sekin.
Pienet askeleet – kiitos muistutuksesta. Sitä odottaa ammattihenkilöiltä usein vähän liian suuria. Ihmisiä tässä kaikki ollaan.
[...] “näkemys” tuntui kovin samalta kuin kolmea päivää aiemmin kirjoittamani teksti Näkökulmaeroja. En silti rohjennut ilmoittaa tuollaista vanhaa tekstiä mukaan… eikä se oikeastaan ole [...]
Terveys on kallisarvoinen – joskus myös kallis asia.
Viimeinen lause on erittäin hyvä.
Totta eilen, tänään ja huomenna – aina.
Ikävä vain, että terveyden hoitamisessa säilyvät samat ongelmat vuodesta toiseen.
Niin tuttua on teksti.
Onko niinkään lääkäri se joka mietityttää, vaiko tämä koko terveydenhoitosysteemi?